torstai 13. helmikuuta 2014

Liikaripset

Nanallahan joukkarissa kolmisen vuotta sitten todettiin distichiasis eli liikaripsiä löydettiin. Ne eivät ole vaivanneet olleenkaan ja aloin jo miettimään yksi päivä, että onko niitä sielä edes. No nyt Nansku on jonkun aikaa vähän näyttänyt merkkejä, että jotain vas silmässä on mikä häiritsee. Siristelee silmää, yrittää tassulla pyyhkiä. Yritin ite kuikuilla silmään, mutta mitään en näe. Koska ei näytä helpottavan, päätin käydä näyttämässä alan ammattilaisella jolla kunnon välineet ja tietää mitä etsiä.

Epäilin ripsiä, mutta koskaan ei voi olla varma..etenkään kun ei näe sitä ärsytystä aiheuttavaa "roskaa".  Onneksi ei haavoja ollut, mutta ell näki vas silmässä kaksi liikaripseä, joista etenkin toinen oli paksu ja kankimainen. Saatiin silmään tippoja joita laitettiin ripsien poistoon asti, koska sidekalvolla oli tulehdus ärsytyksen takia. Oikeassa silmässä ei onneksi näkynyt mitään.

Ripset poistettiin mikroskoopin alla elektroepilaattorilla eli koko karvatuppi tuhottiin ettei ko. ripsi enää koskaan kasva takaisin. Nyt toivotaan, että liikaripset oli siinä. Nansku kuitenkin jo 5-vee, niin toivon, että kaikki tulossa olevat liikaripset olisi jo tässä vaiheessa kasvaneet ulos.

Nana sai saikkua 2 viikkoa lähinnä uimisen suhteen ja tippoja jatketaan vielä reilun viikon verran.
Lohdutukseksi Nansku sai pussin kuivattua peuran keuhkoa, hyvää ja terveellistä! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti