torstai 27. maaliskuuta 2014

Jaksaa jaksaa, henki kulkee kyllä

Nyt on jokunen jumppa tahkottu Esportissa läpi ja vielä hengissä. On kyllä ollut motivoivaa kun on kaverina ollut työkaveri, tulee lähdettyä reippaasti (tai vähemmän reippaasti) suoraan töistä. Eikä sitä kauheasti kehtaa himmailla, vaan pakko painaa :) Pahalta tuntuu, mutta pikku hiljaa eteenpäin kohti kesää. 

Tänään kyllä oli vähän pohjanoteeraus. Yoga45 että Easy45 olivat kummatkin rauhallisemman temmon jumppia. Ihan kiva mammoille, mutta hitto että oli henkisesti vähän tuskasta. Sitkeesti kuitenkin jumpattiin kummatkin jumpat läpi ja todettiin, että paska keikka, mutta tulipahan tehtyä. Eli oli siis vähän liian easyä jumppaa noi. 

Onneksi sunnuntaina sentään menee tunnin Pump-tunti, sinne!






Nana tuossa aamusta seistä törrötti niin sopivasti ja sievästi, että piti räppästä kuvaa. Vähän oli tukka sekasin, mutta saa se aamusin ollakin :)




Nana alkoi portaattain syömään eka yskänlääkettä ja sen jälkeen lisättiin ab-kuuria. Jotain lievää ylätiehengitysbakteeria oli huuhdenäytteestä pongattu. Oli kuulemma erittäin lievää, mutta koska näitä oireita on, niin syödään ab-kuuri ell määräyksestä. Koska ei täysin oireeton ole vieläkään, vaikka vähän parempi, niin testataan vielä vloppuna Pepcidiä närästykseen. Oireet sopii myös siihen. Helpommalla pääsisi jos koirat osaisivat puhua ja kertoa mistä vääntää, mutta koska näin ei ole, niin ei jää muuta vaihtoehtoa kuin eri hoitomuotojen testailu.

Ollaan myös höyryhengitelty joka päivä. Kun huuhdenäyte oli otettu, Nana ei sen jälkeen kakonut laisinkaan eli onko ilmasto vaan liian kuiva? Pitäisi(kö?) saada vähän kosteutta sisälmyksiin, jos se auttaisi. Ollaan käyty suihkussa hengittelemässä, mutta myös pyyhkeen alla. Silloin pitää jo itsekin mennä kaveriksi mukaan ettei vaan työnnä nenää kuumaan veteen ja pysyy muutenkin rauhallisesti aloillaan tovin.  Hyötyyhän siitä itekkin silloin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti