perjantai 18. huhtikuuta 2014

Vähän vatsatauti, vähän kampaajaa ja vähän käpyjä

Käytiin viikko sitten perjantaina uimassa sarjakortin viimeinen kerta. Nansku ei tosin ollut niin innoissaan kuin sitä edellisellä kerralla ja syykin paljastui lauantai aamulla. Nyt ei tiedetä tietenkään, että johtuuko uudesta ruoasta vai onko ihan joku pöpö minkä Nansku olisi esmes saanut uimalan vedestä tms. 

Tauti alkoi lauantaina aamusta oksentelulla. La meni kuitenkin rauhallisesti kunnes päästiin sunnuntai aamuyöhön. Tauti ärhäköity sen verran, että Nansku alkoi oksennella suunnilleen tunnin välein. Ei muuta auttanut kuin lähteä YES:llä käymään. Oma ell avasi ovet vasta iltapäivällä ja sunnuntai taksat muutenkin tietäen YES oli ihan hyvä vaihtoehto ensiapuna. 

Pistoksena saatu oksennuksenesto lääke teki onneksi tehtävänsä ja oksentelu loppui. Toinen alkoikin vähän piristyä kunnes se "paha" halusi jostain ulos, niin sehän nyt sitten lähti märkä pieru linjalle. Miten muutenkaan, mutta suolistolle löytyy onneksi lääkitystä kun yksittäin oksennustautia on vaikeampi hoitaa. Eli ei kun Canikur:ia kitusiin ja kana-riisit kiehumaan kattilaan. 

Vointi alkoi parantua hyvin, mutta eiköhän alkanut ilmetä VTI oireita. Olin varannut ktr-käynnin omalle ell lähinnä ripulin takia pyhien vuoksi, mutta käynti meni kyllä aikalailla VTI piikkiin. Pääsiäispyhien takia saatiin ab-kuuri vaikka ei viljelyä pystytty tekemään. Toivottavasti ab puree.

Muuten Nansku on piristynyt hyvin ja ollaan nyt päästy piiikku hiiiljaa alkaa antamaan normi nappulaa riisi-kana-raejuusto sörsselin seassa. Ruoka jota Nansku on ennen tautia syönyt, jää kyllä nyt kaapin perälle. On pieni epäilys, että ei sopinut niin hyvin joka osaltaan herkisti taudille. Peura-perunalla painonhallinta oli erittäin haastavaa, jonka vuoksi kokeilemme suositeltua Acanaa. Ruoan sisältö pussin kyljen mukaan näyttää paljon paremmalta kuin Pure Natural:n.

Toipilas


Nanskun tukkakin on taas ihan super pitkä ja ilmat alkaa lämmetä, niin eiköhän ole aika vähän lyhentää. Pikku hiljaa olen viikon aikana toipilasta harjaillut ja nyt kun vointi on parempi, niin on aika ottaa saksia käteen. Hyvä kasa jäi karvaa pöydälle ilman, että koskin edes runkoon vielä. Voi olla, että saa pitää nyt muut karvansa ..vai vetäiskö myöhemmin loput, kas siinä pulma :D 

Kesätukka tulossa


Kaivettiin tänään vähän polkupyörääkin varastosta esiin, niin tulipahan samalla kaivettua oven vierestä kaikki kävyt mitkä Nansku on siihen roudannut. Ihan hyvän keon on saanut kasaan :D Voisin vannoa, että meillä asuu koiran sijasta orava.

Oliko se nyt shetlaintilainen vai orava mikä meillä asuu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti