lauantai 3. toukokuuta 2014

Tervetuloa kotiin Isla

Haettiin Isla eilen kotiin, vihdoinkin odotus on ohi. Kotimatkakin meni ihan hyvin. Matkassa meillä oli vuorattu lainakoppa, Nana odotti pikkusiskoaan kotona. Aluksi meinattiin, että Isla voisi matkustaa sylissä, mutta pyöri oudossa sylissä sen verran, että kipusi itse tutkimaan vieressä ollutta avointa koppaa ja sinne parkkeerasi. Alkumatkasta maiskutteli ja kuolasi jonkun verran. Otinkin siinä vaiheessa pannan pois, että jos tulee oksu, niin eipä mene uusi pantakin siinä samalla. En tiedä auttoiko pelkästään pannan pois otto, mutta Isla rauhoittui kopan perälle ja vielä sopivasti pää menosuuntaan. Oltiin luettu, että sekin auttaa jos koira on pahoinvoiva autossa. Ihan koko matkaa Isla ei nukkunut, mutta hyvin meni muutto Espooseen.




Nana vähän pakoili ensimmäisenä iltana Islaa, sen vuoksi ei vielä paljoa samoissa kuvissa näy ;) Vähän ihmettelee mikä tää homma on, mutta Isla antaa Nanskun olla ja leikkii omiaan. Ja tuo omituinen tyyppi peilissä oli ihan uusi tuttavuus :D 

Nähtiin myös muutama koirakkokin ekana iltana, itselle tuttuja entuudestaan kun ns. naapurustossa asuu, mutta tietenkin Islalle kaikki oli suurta ja ihmeellistä. Ihmisiä se sekuntin kaksi katseli, mutta hetken päästä jo alkaa pyörimään jaloissa, että saapi rapsuttaa :D Ihan erilainen kuin Nansku!




Yökin meni mukavasti. Islalla on oma paikka meidän sängyn vieressä, ihan hissukseen oli koko yön ja pidättikin koko yön ja vasta aamu-ulkoilulla teki tarpeensa. Hirmu reipas toinen. Aamupäivällä aurinko paistoi niin ihanasti, että oltiin vaan ulkona ja nautittiin ja tutkittiin kepit ja käpyset...mutta pissat sitten haluttiin tehdä kuitenkin sisälle :D Onneksi nyt muutamat pissat ollaan saatu juhlittua ulkona, että kyllä se tästä. 

Nyt tyyppi vetää jo toista tuntia päikkäreitä, jos tämän jälkeen ei ole pissahätä, niin ei koskaan eli ulkopissat pitäisi olla taatut *peukut ja Islan heräämistä odotellessa*





Ja asiasta hikoiluun :D Sain monen vuoden harkinta-ajan jälkeen hankittua vihdoin ja viimein spinning kengät. Vielä kun noi klossit saa kiinnitettyä niin avot :D

PT-treenejä on takana nyt kaksi. Jälkimmäinen kerta meni paremmin, koska pidettiin hyvää huolta siitä ettei syke lähde käsistä. Tyrkittiin sitä kyllä niin pitkälle kuin mahdollista, mutta ei kuitenkaan niin, että väri häviää poskilta. Pukkarissa kyllä huomasin, että huonoa oloa pukkaa, mutta se sallittakoon. Eihän sitä kehity jos ei vähän tee pahaa ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti