sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Vuoden ensimmäiset mätsärit takana

Isla kävi pienen tauon jälkeen mätsäreissä testaamassa kehässä kulkemista. Juoksun jälkeiset fleku olotilat oli ohi, niin mielenkiinnolla odotin mitä tuleman pitää. Toisten juoksujen jälkeen tuntu, että ihan holtiton sähellys on jäänyt taakse, mutta silti on edelleen pirteä ja leikkisä.

Olihan siinä nyt kenellä tahansa ilosta pitelemistä kun oli niin paljon kavereita samalla tontilla. Olisikohan pikku aikuisia ollut 28 tai 29 ja muut luokat tietenkin siihen päälle. Meidän parina oli pieni sievä lk chihu joka kävelikin meidän edellä. Hänen perässä Isla malttoi hienosti kävellä puskematta hihnaa vasten. Vähän jouduin yleisesti himmaamaan vauhtia ettei tullut perään ajoa.

Punaisten omassa kehässä olikin sitten pientä puskemista havaittavissa. Mitä enemmän vauhtia, niin sen pahempi. Mutta ei kuitenkaan lähtenyt pahasti lapasesta missään vaiheessa. Yllätyin kuitenkin siitä, että meidät valittiin jatkoon eli sijoitus oli varma. Vielä mentiin kertaalleen kehä ympäri vai kaksiko kierrosta se oli.. :D Siinä vaiheessa tulikin jo pätkä hienoa rauhallista ravia, mahtavaa! Selkeästi edistystä tulee, sama vaikka pätkittäin, kuhan tulee! Isla sijoittui hienosti pikku aikuisten PUN 2.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti